Vaihto-oppilaaksi, tai ainakin vaihto-opiskelijaksi on ulkomaille lähdetty niin kauan kuin ihmiset ovat olleet kiinnostuneita toisista maista ja kulttuureista ja ovat halunneet kehittää omia taitojaan. Oxfordin yliopiston kirjoista löytyy maininta nuoresta hollantilaisesta opiskelijasta, Emo of Friesland, joka lähti 15-vuotiaana Alankomaiden Groningenista Oxfordin yliopistoon opiskelemaan. Emo ei varmasti ollut ensimmäinen ihminen maailmassa joka lähti ulkomaille opiskelemaan mutta Oxfordin yliopiston mukaan hän on heidän ensimmäinen ulkomaalainen opiskelijansa. Ainakin siis sellainen ulkomaalainen opiskelija, josta löytyy merkintä. 

Aikojen kuluessa lukuisat suomalaiset ovat olleet ulkomailla opissa. Nuorena maailmalle lähtivät mm. Kustaa III:n neuvonantajana toiminut suomalainen diplomaatti Kustaa Mauri Armfelt, joka aloitti kadettikoulun Ruotsissa 14-vuotiaana 1700-luvulla, ja taidemaalari Helene Schjerfbeck, joka lähti 18-vuotiaana Pariisiin taidekouluun vuonna 1880. 

Ulkomailla haettiin ahkerasti uusia oppeja ja ideoita mutta varsinaisia vaihto-ohjelmia, siinä mielessä kuin ne nykyisin ymmärretään, ei vielä ollut. Ulkomaille opiskelemaan lähtevien oli ensin opittava hallitsemaan kohdemaan kieli ennen kuin he pystyivät opiskelemaan haluamallaan alalla. Koulut eivät järjestäneet mitään tukitoimia ulkomaalaisille opiskelijoille, olettamuksena oli, että opiskelija oli vastuussa omasta sopeutumisestaan ja edistymisestään opinnoissa. Ulkomaille opiskelemaan lähtevien ikä myös nousi vuosisatojen kuluessa, kun keskiajalla jopa 7-vuotiaita saatettiin lähettää ulöomaille kisällin oppiin, niin 1800-luvun lopussa ulkomaille opiskelemaan lähtevät olivat pääosin yli 20-vuotiaita. 

Vuosisatojen ajan ulkomaille lähdettiin korkeakouluihin ja ensimmäiset vaihto-ohjelmat alkoivat myös korkeakouluissa. Suurin osa koulutus- ja kulttuurivaihdosta tapahtuu edelleen korkeakouluissa.

Määrätietoista työtä vaihto-ohjelmien eteen

Amerikkalaiset aloittivat koulutusvaihto-ohjelmien järjestämisen ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Sodan järkyttävät kokemukset saivat päättäjät ja vaikuttajat miettimään erilaisia maailmanrauhaa edistäviä toimenpiteitä ja vuonna 1919 Yhdysvalloissa perustettiin Institute of International Education, tarkoituksenaan edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä tarjoamalla amerikkalaisille opiskelijoille opiskelumahdollisuuksia Euroopassa. Vastaavasti eurooppalaisille opiskelijoille tarjoutui mahdollisuus lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan. IIE toimii tänä päivänä missionaan edistää kansainvälistä koulutusta ja tehdä koulutus maailmanlaajuisesti saavutettavaksi. IIE, kuten muutkin sotien välissä luodut ohjelmat, edistivät korkeakouluvaihtoa. 

Fulbright-Hays Act vuodelta 1946 teki mahdolliseksi aiempaa useampien koulutus- ja kulttuurivaihto-ohjelmien luomisen Yhdysvalloissa. Tältä ajalta on peräisin Yhdysvaltojen tunnetuin koulutusohjelma, Fulbright Program, joka nykyisin myöntää stipendejä vuosittain n. 8000 korkeakouluopiskelijalle, opettajalle ja tutkijalle. Fulbright Program stipendejä myönnetään vuosittain n. 50 suomalaiselle.  Fulbright Program on maailman arvostetuimpia stipendiohjelmia. 

Suomalaiset korkeakoulut tekevät monenlaista yhteistyötä amerikkalaisten korkeakoulujen kanssa ja Yhdysvaltoihin matkustaa nykyisin satoja suomalaisopiskelijoita lukukaudeksi tai -vuodeksi. 

Muutakin kuin korkeakouluvaihtoa

Toiselta asteelta, lukiosta tai ammattikoulusta vaihtoon lähtevien vaihto-oppilaiden suosituin kohdemaa on Yhdysvallat. Englannin kieli ja median kuuluisaksi tekemä high school toimivat vetonauloina, mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että vaihto-oppilasohjelma on pohjimmiltaan diplomatiaa. Kulttuurivaihtoon perustuvassa vaihto-oppilasohjelmassa ulkomaalainen nuori saa veronmaksajien kustannuksella käydä high schoolia ja asua isäntäperheen luona, joka vastaa hänen ylläpidostaan. Vaihto-oppilasohjelma, sellaisena kuin sen Suomessa tunnemme, on alkuperältään amerikkalainen kulttuurivaihto-ohjelma.

Yhdysvalloissa ymmärrettiin koulutus- ja kulttuurivaihto-ohjelmien diplomaattinen merkitys ja kongressi oli valmis myöntämään enemmän varoja Yhdysvaltojen ja muun maailman välisiä suhteita parantaville kulttuurivaihto-ohjelmille, myös muille kuin korkeakouluohjelmille. Yhdysvallat teki sopimuksia kulttuurivaihdosta monien eri valtioiden kanssa. Suomen kanssa sovittiin ensimmäisen maailmansodan jäljiltä olevien loppujen sotakorvausten ja näiden korkojen käyttämisestä Yhdysvaltojen ja Suomen välisiin koulutus- ja kulttuurivaihto-ohjelmiin. 

Vuonna 1948 tehty laki, United States Information and Exchange Act, loi pohjan nykyiselle vaihto-oppilastoiminnalle. Lain perimmäisenä tarkoituksena oli edistää Yhdysvalloille myönteistä ajattelua maailmassa. Suomessa vaihto-oppilastoiminnan aloitti amerikkalainen AFS 1948 ja näin suomalaislukiolaisille tarjoutui mahdollisuus lähteä lukuvuodeksi Yhdysvaltoihin.  

1950-luvulla vaihto-oppilasohjelmien suosio kasvoi. Vaihto-oppilaat tulivat nopeasti tunnetuiksi isäntäperheidensä paikkakunnilla ja monelle amerikkalaiselle ulkomaalainen vaihto-oppilas saattoi olla ensimmäinen ulkomaalainen tuttava.

Vaihto-oppilaiden odotettiin edustavan kotimaitaan ja nuoria ohjeistettiin pakkaamaan parhaimmat pyhävaatteensa mukaan. 50-luvulla Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi lähtenyt nuori todella sai edustaa maataan isäntäkoulunsa ja muissakin tapahtumissa. TV-esiintymisetkään eivät olleet harvinaisia.

Yhdysvalloissa oppilasvaihto-ohjelmat nähtiin tärkeiksi keinoiksi edistää maailmanrauhaa. Ohjelmilla oli vahva tuki hallinnossa aina presidenttiä myöten:

”…the exchange of students…should be vastly expanded…Information and education are powerful forces in support of peace. Just as war begins in the minds of men, so does peace.” Dwight D.Eisenhower

Vuonna 1961 hyväksyttiin Yhdysvalloissa senaattori Willian Fulbrightin luoma Mutual Educational ja Culture Exchange Act. Asetuksen tavoitteena on edistää ihmisten ja kansojen välistä yhteisymmärrystä koulutuksen ja kulttuurisen ymmärryksen lisäämisen avulla. Asetus kokosi yhteen monia vanhoja lakeja, joiden pohjalta oli tehty sopimuksia koulutuksesta ja kulttuurivaihdosta eri maiden välillä, ml. aiemmin mainitut Fulbright-Hays Act, Information and Exchange Act ja sopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. 

Laissa esiteltiin J-1 Exchange Visitor program, jonka myötä luotiin uusi viisumiluokitus, Exchange Visitor visa, J-1. Tämä viisumi tekee mahdolliseksi väliaikaisen oleskelun Yhdysvalloissa kulttuurivaihtotarkoituksessa. Koulutus- ja kulttuurivaihto-ohjelmien katsottiin olevan diplomatiaa eikä verrannollisia maahanmuuttoon ja niitä hallinnoimaan asetettiin tiedotuksesta vastaava virasto, United States Information Agency. Tämä oli suuri muutos, sillä viisumeja kulttuurivaihto-ohjelmissa tuleville vierailijoille  voitiin myöntää enemmän ja nopeammin kuin ennen. 

Laki on edelleen voimassa vaikka amerikkalaisia vaihto-oppilasohjelmia valvova taho on vuosien saatossa muuttunut Ulkoministeriöksi, Department of State, ja Yhdysvaltoihin saapuvien oppilaiden ja opiskelijoiden olevien henkilöiden viisumeita hallinnoidaan maahantulovirastossa olevan SEVP:n  (Student Exchange Visitor Program) johdolla. 60-luvulla käyttöön otettu viisumiluokitus, J-1, on edelleen sama.

J-1 viisumi myönnetään henkilöille, jotka matkustavat Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaiksi, au paireiksi, työharjoittelijoiksi tai amerikkalaisen koulun kutsumaksi kansainväliseksi opettajaksi. Kaikista edellisistä puhutaan yleensä erillisinä, omina ohjelminaan mutta Yhdysvaltain Ulkoministeriön näkökulmasta kyseessä on vaihtovierailijaohjelma.

Vaihtovierailijaohjelmista kuuluisimpia lienee vaihto-oppilasohjelmat.

Vaihto-oppilastoiminta muualla maailmassa

Amerikkalaiset vaihto-oppilasohjelmat lukiolaisille, ja nykyisin myös ammattikoululaisille, innostivat muitakin maita aloittamaan omat vaihto-oppilasohjelmien tukemisen. Hyvin pian toisen maailmansodan jälkeen Kanada seurasi Yhdysvaltojen esimerkkiä ja salli eurooppalaisten nuorten tulla kanadalaisiin high schooleihin opiskelemaan yhden lukuvuoden ajaksi. Periaate oli sama kuin Yhdysvalloissa, vaihto-oppilas sai vapaaoppilaspaikan kanadalaisessa koulussa ja asui vapaaehtoisen isäntäperheen luona. 

Kanadassa kulttuurivaihtoon perustuva vaihto-oppilasohjelma ei kasvanut samoihin mittoihin kuin Yhdysvalloissa, eikä sitä tuettu samalla tavoin lainsäädännöllä kuin naapurimaassa. Vaihto-oppilasmäärät Kanadaan pysyivät paljon pienempinä kuin Yhdysvaltoihin. 1990-luvulla Kanadan vaihto-oppilasohjelma alkoi väistyä koulumaksullisen ohjelman tieltä. Pääosin Aasiasta saapuvat oppilaat olivat valmiita maksamaan koulupaikasta ja majoituksesta isäntäperheessä saadakseen valita missä ja mitä opiskella. Kanadasta on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tullut yksi suurimmista toisen asteen koulutuksen myyjistä ja sekä isäntäperheiden että koulujen vapaaehtoisuuteen perustuvaa vaihto-oppilasohjelmaa ei Kanadassa enää juurikaan näy. 

Myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa avattiin ovet vaihto-oppilastoiminnalle mutta toisin kuin Kanadassa, näissä maissa vaihto-oppilasohjelman asema turvattiin lainsäädännöllä. Nämä maat ovat yhtä monta vaihto-oppilasta vastaan kuin lähettävät vaihto-oppilaita ulkomaille. Oseanian vaihto-oppilasohjelmat perustuvat siis täyteen vastavuoroisuuteen. 

Monet muutkin kuin edellä mainitut valtiot ymmärtävät vaihto-oppilastoiminnan diplomaattisen arvon ja useissa maissa kulttuurivaihdon nimikkeellä maahan tulevien nuorten annetaan opiskella paikallisessa toisen asteen koulussa ilman lukukausimaksuja yhden lukuvuoden ajan. 

Suomessa melko tuntematon koulumaksullinen ohjelma on maailmalla paljon suositumpi kuin vaihto-oppilasohjelmat. Tämän päivän trendi on koulutusvienti ja englanninkieliset maat ovat jo vuosikymmenien ajan menestyksekkäästi myyneet myös toisen asteen koulutusta ulkomaalaisille. Kaikkiin tässä artikkelissa mainittuihin maihin tulee enemmän nuoria kalliimman koulumaksullisen ohjelman kuin vaihto-oppilasohjelman kautta. Koulumaksullinen ohjelma tarjoaa monien maiden nuorille mahdollisuuden saada hyvää koulutusta.

Onneksi vaihto-oppilastoiminta on joissakin maissa lainsäädännön avulla turvattu ja suomalaisilla nuorilla on vielä mahdollisuus viettää kulttuurivaihtovuosi tai -lukukausi ulkomailla. Vaihto-oppilastoiminta on arkipäivän diplomatiaa ja vaikka tuntuu kovin mahtipontiselta sanoa, että vaihto-oppilaat ja isäntäperheet, edistävät maailmanrauhaa niin näin todella tapahtuu edelleenkin, puhumattakaan siitä, että henkilökohtaisella tasolla ohjelmaan osallistujat lisäävät omaa kulttuurista älykkyyttään ja kasvattavat sosiaalisia taitojaan.