Ennen vaihtovuodelle lähtöä puhutaan usein innostuksesta. Pääset asumaan uuteen maahan, tapaamaan uusia ihmisiä ja kokemaan niin paljon kaikkea uutta ja hienoa. Harvemmin kuitenkaan puhutaan siitä, miltä oikeasti saattaa tuntua juuri ennen lähtöä.
Mulla jännitys ei ollut koko ajan läsnä etukäteen. Se ei ollut sellaista jatkuvaa stressiä tai paniikkia. Vasta siinä hetkessä, kun sanoin lentokentällä hyvästit perheelle, kaikki iski kerralla. Yhtäkkiä tajusin, että olen oikeasti lähdössä. Että seuraavaksi astun lentokoneeseen yksin ja jätän kaiken tutun taakse. Silloin se jännitys muuttui peloksi.
Päässä pyöri ajatus siitä, että mitä jos olenkin ihan yksin. Mitä jos en löydä omaa paikkaani tai kavereita. Kaikki se epävarmuus oli ehkä pelottavinta. Se, ettei voinut tietää etukäteen, miten kaikki tulee menemään.
Mutta juuri siinä onkin se koko vaihtokokemuksen ydin.
Nyt jälkikäteen ajateltuna ne samat asiat, joita jännitin eniten, olivat niitä, jotka opettivat mulle kaikista eniten. Jokainen tilanne, jossa en ollut varma mitä tehdä tai miten olla, toi mulle niin paljon henkistä kasvua. Opin yrittämään, vaikka teki mieli vetäytyä pois ja pääsin laajentamaan omaa mukavuusaluetta ihan eri tasolle.
Pikkuhiljaa rupesin huomaamaan, että pärjään ihan hyvin. Että pystyn puhumaan englantia, vaikka en osaakkaan täydellisesti. Pystyn tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka se tuntuu aluksi kiusalliselta. Pystyn rakentamaan arjen täysin uudessa ympäristössä.
Se tunne, kun huomaa itse selviytyvänsä asioista, joita vielä hetki sitten jännitti ja jopa pelkäsi, on jotain niin erityistä. Se rakentaa itseluottamusta sellaisella tavalla, jota on vaikea saada mistään muualta.
Vaihto-oppilasvuosi ei ole kaikille henkisesti helpoin vuosi, ja siihen usein liittyy kaikkien super kivojen asioiden lisäksi kuitenkin myös koti-ikävää, yksinäisyyttä, ja surua. Näen sen nykyään kuitenkin positiivisena asiana, ja olen kiitollinen jokaisesta asiasta, mitä koin vaihtovuoden aikana, sillä musta tuli niin paljon itsevarmempi, rohkeampi ja vahvempi. Ja ehkä tärkein oivallus oli se, että jännitys ei ole este. Se on osa sitä koko prosessia. Sitä tuntee yleensä aina silloin, kun tekee jotain, mikä on itselle uutta ja merkityksellistä.
Siksi sanoisin, että vaikka vaihtoon lähtö jännittäisi, se ei ole syy olla lähtemättä. Päinvastoin. Se kaikki itsensä kehittäminen, joka tulee jännityksen mukana, on niin suurta ja arvokasta, että sen takia vaihto-oppilasvuosi on kokemuksena jotain niin ainutlaatuista.
Ehkä juuri siksi sitä kannattaakin suositella erityisesti niille, joita se eniten jännittää.