Mitä pakata vaihto-oppilasvuodelle?
Vaihto-oppilasvuodelle pakkaaminen voi tuntua vaikealta. Miten lähes vuoden tavarat saa mahtumaan pariin matkalaukkuun?
Hyvä uutinen on, ettei koko vuotta tarvitse pakata mukaan. Vaatteita voi pestä, hygieniatuotteita ja muita tavaroita saa ostettua kohdemaasta, ja vuoden aikana tavaraa kertyy todennäköisesti myös lisää.
Tärkeintä on pakata käytännöllisesti eikä liikaa ja huomioida kohdemaasi ilmasto sekä oman vaihto-ohjelmasi ohjeet.
Huom! Tarkista aina oman lentoyhtiösi matkatavararajat sekä vaihto-ohjelmasi ohjeet. Myös kohdemaalla voi olla omia tuontirajoituksia esimerkiksi lääkkeille ja elintarvikkeille.
1. Vaatteet
Erilaisia asuja ei tarvitse pakata vuodeksi
Perusvaatteet
- 7–10 t-paitaa ja toppia
- 2–4 pitkähihaista
- 2–3 hupparia tai collegepaitaa
- 2–4 farkut tai muut pitkät housut
- 2–3 rennompaa housuparia
- shortsit / hameet kohdemaasta riippuen
- urheiluvaatteet
- pyjama
- 7–14 alushousut
- 7–14 sukkaparit
- uimapuku
- yksi siistimpi asu
Ulkovaatteet
Pakkaa sään mukaan. Kylmään kohteeseen tarvitset esimerkiksi lämpimän takin, pipon ja hanskat, kun taas lämpimään kohteeseen niitä ei tarvita.
Kaikkea ei tarvitse tuoda Suomesta, esimerkiksi talvivaatteet voi olla järkevää hankkia kohdemaasta, jos ne ei mahdu matkalaukkuun.
2. Kengät
Kengät vievät paljon tilaa, joten muutama pari riittää:
- arkikengät
- lenkkarit / urheilukengät
- siistimmät kengät
- sandaalit tarvittaessa
- talvikengät tarvittaessa
3. Hygieniatuotteet
Älä pakkaa koko vuoden shampoo- ja suihkugeelivarastoa mukaan. Suurimman osan tuotteista saa ostettua kohdemaasta.
Ota mukaan ainakin:
- hammasharja ja hammastahna
- shampoo ja hoitoaine
- deodorantti
- ihonhoitotuotteet
- hiusharja
- hiuslenkit ja pinnit
- kuukautissuojat
- meikit, jos käytät
- muut itselle tärkeät tuotteet
Jos käytät jotain tiettyä tuotetta, jota voi olla vaikea löytää kohdemaasta, sitä kannattaa ottaa hieman enemmän mukaan.
4. Lääkkeet
Jos käytät säännöllisesti lääkkeitä, selvitä ennen lähtöä kohdemaasi tuontisäännöt ja oman vaihto-ohjelmasi ohjeet.
Pidä lääkkeet alkuperäispakkauksissa ja ota mukaan tarvittavat reseptit tai lääkärintodistukset.
Älä oleta, että Suomessa käytössä oleva lääke voidaan automaattisesti tuoda kohdemaahan.
5. Elektroniikka
Perus setti riittää:
- puhelin ja laturi
- tietokone / tabletti ja laturi
- kuulokkeet
- varavirtalähde
- tarvittavat USB-kaapelit
- pistokeadapteri
Tarkista ennen lähtöä, millainen adapteri kohdemaassasi tarvitaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa käytetään erilaisia pistorasioita kuin Suomessa.
6. Tärkeät dokumentit
Tärkeät paperit kannattaa pitää käsimatkatavaroissa, ei ruumaan menevässä laukussa.
Ota mukaan esimerkiksi:
- passi
- viisumi tai muut matkustusasiakirjat
- lentotiedot
- vakuutustiedot
- vaihto-ohjelman dokumentit
- tarvittavat reseptit ja lääkärintodistukset
- tärkeät yhteystiedot
Ota tärkeistä dokumenteista myös sähköiset kopiot.
7. Käsimatkatavarat
Pakkaa käsimatkatavaraan kaikki tärkeä ja sellainen, mitä tarvitset ensimmäisen vuorokauden aikana. Ja jos olet menossa aloitusleirille, niin on kätevää myös pakata sinne tarvittavat vaatteet käsimatkatavaroihin.
Esimerkiksi:
- passi ja dokumentit
- puhelin ja laturi
- lompakko
- lääkkeet
- kuulokkeet
- hammasharja ja pienet hygieniatuotteet
- vaihtovaatteet
- alushousut ja sukat
Jos ruumaan menevä laukku myöhästyy, pärjäät käsimatkatavaroilla ainakin hetken.
8. Pieni pala Suomea
Isäntäperheelle on kiva viedä tuliasia Suomesta.
Mukaan voi ottaa esimerkiksi:
- pienen suomalaisen lahjan
- kuvia perheestä tai kotikaupungista
- pienen Suomen lipun
- suomalaisen matkamuiston
- jotain muuta itselle tärkeää
Isäntäperheen lahjan ei tarvitse olla kallis. Myös pieni ja henkilökohtainen lahja riittää hyvin.
Jos viet ruokaa tai muita elintarvikkeita, tarkista ensin kohdemaasi tuontisäännöt.
9. Kouluun tarvittavat tavarat
Koulutarvikkeita ei yleensä kannata ostaa valtavaa määrää Suomesta.
Penaali, muutama kynä ja muistikirja riittävät hyvin alkuun. Loput voit hankkia kohdemaasta, kun tiedät, mitä koulusi oikeasti tarvitsee.
10. Mitä ei kannata pakata?
Kaikkea ei tarvitse ottaa mukaan “varmuuden vuoksi”.
Älä pakkaa:
- valtavaa määrää vaatteita
- suuria määriä hygieniatuotteita
- turhaa elektroniikkaa
- paljon arvotavaraa
- tavaroita, joita et normaalisti käytä
- kaikkea mahdollista eri sääolosuhteisiin
Jos jokin tavara löytyy helposti kohdemaasta, sitä ei välttämättä kannata kuljettaa Suomesta asti.
11. Jätä tilaa paluumatkalle
Tämä unohtuu monelta!
Vaihtovuoden aikana ostat todennäköisesti uusia vaatteita, kenkiä, matkamuistoja ja muita tavaroita. Jos lähdet jo valmiiksi täysin täyteen pakatulla laukulla, paluumatkasta tulee helposti hankala.
Jätä siis lähtiessä tarkoituksella hieman tyhjää tilaa.
Vaihto-oppilaan pakkauslista
Vaatteet
- ☐ T-paidat ja topit
- ☐ Pitkähihaiset
- ☐ Hupparit / collegepaidat
- ☐ Pitkät housut
- ☐ Shorts / hameet
- ☐ Urheiluvaatteet
- ☐ Pyjama
- ☐ Alusvaatteet
- ☐ Sukat
- ☐ Uimapuku
- ☐ Siistimpi asu
- ☐ Säänmukaiset ulkovaatteet
Kengät
- ☐ Arkikengät
- ☐ Urheilukengät
- ☐ Siistimmät kengät
- ☐ Sandaalit
- ☐ Talvikengät tarvittaessa
Hygienia
- ☐ Hammasharja ja -tahna
- ☐ Shampoo ja hoitoaine
- ☐ Deodorantti
- ☐ Ihonhoitotuotteet
- ☐ Hiusharja
- ☐ Hiuslenkit
- ☐ Meikit
- ☐ Kuukautissuojat
- ☐ Muut henkilökohtaiset tuotteet
Elektroniikka
- ☐ Puhelin
- ☐ Laturi
- ☐ Tietokone / tabletti
- ☐ Tietokoneen laturi
- ☐ Kuulokkeet
- ☐ Varavirtalähde
- ☐ Pistokeadapteri
Dokumentit
- ☐ Passi
- ☐ Viisumi / muut matkustusasiakirjat
- ☐ Lentotiedot
- ☐ Vakuutustiedot
- ☐ Vaihto-ohjelman dokumentit
- ☐ Reseptit / lääkärintodistukset tarvittaessa
- ☐ Tärkeät yhteystiedot
Suomesta
- ☐ Pieni lahja isäntäperheelle
- ☐ Kuvia Suomesta
- ☐ Pieni matkamuisto
- ☐ Päiväkirja / muistikirja
Lopuksi
Vaihtoon pakkaamisessa ei tarvitse yrittää ennustaa koko tulevaa vuotta. Pakkaa tärkeimmät tavarat, huomioi kohdemaasi ilmasto ja jätä tilaa uusille tavaroille.
Kaikkea ei tarvitse saada mahtumaan mukaan Suomesta, vaan suurin osa asioista löytyy myös kohdemaasta.