
Vaihdon suurimmat plussat ja miinukset
Vaihtovuosi oli yksi elämäni ikimuistoisimmista kokemuksista. Vuoden aikana tuli koettua paljon hyvää, mutta myös haasteita, jotka opettivat minulle paljon. Tässä ovat vaihtovuoden plussat ja miinukset omasta näkökulmastani.
Plussat
1. Kaikki ihmiset, joihin tutustuin
Ehkä kaikkein paras asia vaihdossa oli ihmiset. Sain ystäviä ympäri maailmaa ja tutustuin erilaisiin kulttuureihin paljon syvemmin kuin pelkästään matkustamalla voisi.
On ollut myös hienoa huomata, miten erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat silti löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Samalla olen oppinut katsomaan myös omaa kulttuuriani uudesta näkökulmasta.
2. Englannin kehittyminen
Vaikka osasin englantia jo ennen vaihtoa, niin opin silti puhumaan sujuvasti ihan eri tavalla. En enää käännä lauseita päässäni suomesta englanniksi, vaan ajattelen monissa tilanteissa suoraan englanniksi.
Huomasin myös, että puhuminen on nykyään paljon rennompaa. En enää stressaa jokaisesta pienestä virheestä, koska kukaan muukaan siellä ei puhunut täydellistä englantia.
3. Itsenäistyminen
Vaihto pakottaa kasvamaan.
Kun kaikki on uutta, ei voi aina turvautua vanhempiin tai tuttuihin rutiineihin, vaan on opeteltava ratkaisemaan ongelmia itse, hoitamaan asioita ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin
4. Arvostan kotia enemmän
Yksi yllättävimmistä asioista on ollut se, kuinka paljon opin arvostamaan Suomea.
Monet asiat, joita piti ennen täysin itsestäänselvyyksinä, tuntuvat nyt ihan luksuksilta, esimerkiksi sauna, ruisleipä, suomalainen luonto ja asioiden sujuvuus.
5. Muistoja loppuelämäksi
Kaikki road tripit, koulun tapahtumat, viikonloput ystävien kanssa ja tavallisetkin arkipäivät muodostuivat ihaniksi muistoiksi, joita en varmasti koskaan unohda.
Vaihdossa tapahtuu niin paljon lyhyessä ajassa, että tuntuu kuin olisi elänyt monta vuotta yhden lukuvuoden aikana.
Miinukset
1. Ikävä läheisiä
Vaikka videopuhelut helpottavat paljon, ne eivät korvaa sitä, että voisi nähdä läheisiä kasvotusten.
Erityisesti juhlapäivinä tai silloin, kun kotona tapahtuu jotain tärkeää, huomaa olevansa kaukana.
2. Jatkuva sopeutuminen
Vaihdossa on aika vaikea päästä täysin “autopilotille”.
Kulttuurierot näkyvät pienissä asioissa päivittäin, ja välillä tuntuu siltä, että omaa käytöstä pitää jatkuvasti mukauttaa ympäristöön sopivaksi.
3. Aika kului liian nopeasti
Vaihtovuoden alussa vuosi tuntui pitkältä, mutta loppujen lopuksi aika meni tosi nopeasti. Juuri kun uuteen arkeen oli ehtinyt kunnolla tottua, oli jo aika alkaa hyvästellä ihmisiä ja valmistautua kotiinlähtöön. Jälkikäteen tuntuu, että vuosi meni ihan silmänräpäyksessä.
4. Vaihdosta lähteminen
Vaihdossa vaikeinta oli lähteminen takaisin Suomeen. Hyvästien sanominen host-perheelle ja ystäville oli paljon raskaampaa kuin osasin odottaa.
5. Takaisin Suomeen sopeutuminen
Myös kotiin palaaminen vaati aika paljon totuttelua. Vaikka oli tosi ihanaa nähdä läheisiä, niin tuntui oudolta jättää vaihtoelämä taakse ja palata vanhaan arkeen.
Sopeutuminen takaisin Suomeen vei yllättävän paljon aikaa ja tuntui vähän siltä, että olisin jumissa kahden kodin välillä.
Kannattiko lähteä?
Ehdottomasti.
Vaikka vaihdossa oli myös vaikeita päiviä, ne jäivät kaikkien hienojen kokemusten varjoon. Opin niin paljon enemmän itsestäni kuin olisin uskonut mahdolliseksi.
Kun minulta kysytään, että kannattaako vaihtoon lähteä, vastaukseni on todellakin. Se ei ole täydellinen kokemus, eikä sen tarvitsekaan olla.
Vaihto oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista ja tärkeimmistä kokemuksista.